tiistai 4. syyskuuta 2018

Ahvenanmaalla kesällä 2017

Löysin tällaisen aihion, kun piti viime kesän reissua ruveta päivittämään. Tässä tämä tulee, pikkasen myöhässä.

Sohvalla istuessani, tässä hirveässä "talvi" kelissä tuli mieleeni katsella valokuvia. Niiden joukossa oli myös kuvat viime kesän Ahvenenmaan reissusta. Olimme ystäväni Lauran kanssa 3 päivää Maarianhaminassa ja sieltä teimme päiväretkiä muualle. Ahvenanmaa osoitti taas ihanuutensa, kun me painettii pikkuisella Golfilla ympäri lähiseutua. Suuret kiitokset Lauran pojalle Henrikille, joka oli kesätöissä Maarianhaminassa. Hän majoitti meidät yksiöönsä ja lainasi meille autoansa.
Niimpä me tytöt paineltiin pitkin ja poikin. Yritettiin löytää just se meidän näköinen Ahvenanmaa, eikä sitä tarvinnut kyllä juuri etsiä. Kaikki on niin kaunista.






Ihana hyggemäinen paikka löydettiin Ahvenanmaan eteläkärjestä. Ihana puutarha avautui silmiemme eteen ja puutarhan keskellä sijaitsi mitä tunnelmallisin ja ihanin kahvila. täällä olisi viettänyt vaikka koko päivän. Puutarha oli tehty ihan mun periaatteella, eli kierrätysmateriaaleista. Pihalla oli myös myymälä, missä myytiin käsitöitä ja pientä muuta kivaa. Tänne suuntaan kyllä ens kerrallakin. 





















Löydettiin niin paljon kivoja paikkoja reissun aikana. Kirppiksiä kierrellessämme vastaan tuli ihana limonaaditehdas Amalias limonadfabrik. Silmä lepäsi tässä tehtaanmyymälässä. Hankimme myös maistuvia tuliaisia mukaamme.








Maarianhaminan reissun lopuksi piipahdimme myös keskustan "pakko käydä" kukkakaupassa, City Blommor. Aina, kun käyn Maarianhaminassa, niin tänne on pakko piipahtaa. Niin paljon kaunista katseltavaa. Mukaan tarttui pieni ruosteinen sammakko ja kummituspuu. Sammakko vartioi kiltisti nykyisin pihassa vesiliskoja lammikon rannalla.








Reissun löydökset.


Mahtavan reissun mahtava lopetus!






Seuraavaa reissua odotellessa!




lauantai 14. lokakuuta 2017

Ravintolapäivänä, Cafe Omppula avasi ovensa!

Helmikuinen laskettelureissu Leville johti osallistumiseen tämän kevään ravintolapäivään. Tapasimme  ystäväni  Lauran kirpparin ( wanha wilima), kaffettelun ( Cafe Soma) ja Irish coffeen merkeissä  ( Hölmölä) Levillä.
Siinä jutun tohinassa putkahti ajatus järjestää pieni muotoinen kahvila.Molemmat olimme tahoillamme haaveilleet kahvilan järjestämisestä jo pitkään. Rakastamme molemmat tuunailla ja laittaa kaikenlaista, joten keksimme osallistua 20.5 järjestettävään kansaiväliseen ravintolapäivään.
Valmisteluja tehtiin paljon, sillä molemmat halusimme kaiken näyttävän hyvältä. Onneksi makumme menee hyvin yksiin, niin tyylistä ei tarvinnut kinastella. Leivottiin, maalattiin, nikkarotiin oikein urakalla. Välillä meinasi usko loppua, kun vielä ennen ravintolapäivää jalkani leikattiin. Teimme muutaman muutoksen tästä johtuen, mutta kahvila päätettiin toteuttaa.
Niin toteutui Cafe Omppula aurinkoisena lauantaipäivänä meidän pihalla. Tunnelmaa ei voi sanoin kuvata, kun ihmisiä tuttuja ja tuntemattomia virtasi pihallemme. Uskon, että kaikki nauttivat tunnelmasta. Tarjolla oli kakkuja, saaristolaisleipää kylmäsavulohitahnalla.
Järjestimme siinä sivussa vintagekirppiksen, ja lapset saivat adoptoida itselleen pehmo"nallet". Molemmat olimme intoa täynnä, ja päivämme onnistui täydellisesti. Pääsimme jopa paikalliseen lehteen, joka teki meistä jutun.
Niin onnelliset Omppulan flikat!❤